top of page

Pekka Mattila in Memoriam


Pekka oli klubimme pitkäaikainen jäsen, jonka yllättävä ja ennenaikainen poismeno vuosi sitten jätti suuren tyhjyyden häntä hyvin tunteneiden sydämiin. Tutustuin Pekkaan alun perin yhteistyön kautta Aalto EE:n kanssa, ja samassa yhteydessä hän liittyi klubimme jäseneksi. Pekan muiston kunnioittamiseksi on Aalto-yliopistoon tehty lahjoitus ja perustettu stipendipalkinto (katso alla oleva Aallon dekaanin kirjoittama teksti), jotta hänen merkittävä panoksensa opetuksen ja koulutuksen saralla voi jatkua vielä pitkälle tulevaisuuteen.


Christian



Pekka Mattila toimi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin professorina ja Aalto Executive Educationin pitkäaikaisena toimitusjohtajana. Hän menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen 23.1.2024.

 

Kauppakorkeakoulu on päättänyt perustaa “Pekka Mattila Excellence Scholarships” -stipendipalkinnon kunnioittakseen hänen muistoaan. Pekan ystävien aloitteesta koulu on myös avannut “Pekka Mattila in Memoriam” -nimikkolahjoituksen, johon kohdennetut lahjoitukset käytetään osaltaan stipendeihin.


 

Pekka Mattila in Memoriam

 

Pekka Mattila oli tinkimätön monilahjakkuus alallaan. Hän vaikutti ja inspiroi älyllään, ammattitaidollaan, suorapuheisuudellaan, hienotunteisuudellaan ja läsnäolollaan. Hänen tunneälynsä ja tarkkanäköisyytensä olivat ainutlaatuisia.

 

Mattila ehti uransa ja elämänsä aikana paljon. Hän oli haluttu puhuja ja kirjoittaja, häntä arvostettiin laajasti. Pekka oli niin johtajana kuin asiantuntijana dynamo ja majakka, joka säteili energiaa, loputonta tietoa, sivistyneisyyttä ja polveilevaa innostusta ympärilleen. Hänen huumorinsa oli lahja, joka elävöitti monia julkaisuja, kolumneja ja keskusteluja. Ihmisenä hänellä oli kyky loihtia pimeimpäänkin hetkeen toiveikkuutta ja luksusta. Mikään ei ollut keskinkertaista hänen kanssaan.

 

Pekalla oli suuri sydän. Hän oli antelias, välittävä ja oikeudenmukainen, hän vaali moninaisuutta ja erilaisuutta. Kuvataide oli Pekalle yksi rakkaimmista asioista. Hän perusteli Aalto EE:n johtamiskoulutuksen rinnalle rakennetun taidekokoelman merkitystä johtajille inspiraation ja tunteiden avaajana sekä käsittelijänä silloin kun sanoja ei ole.

 

Pekan poismeno jätti valtavan aukon yritysten johdon kehittämisessä, tutkijana, työyhteisöissä Aalto EE:ssä ja Aalto-yliopistossa, yhteistyöverkostoissa, ystäväpiirissä ja lähimpien kesken. Hän oli tavoitteellinen johtaja ja visionääri, joka uskoi viiltävimmänkin sarkasminsa takaa parempaan maailmaan.

 

Pekan optimismia kuvasi hyvin hänen omat sanansa viimeiseksi jääneessä haastattelussaan (5.3.2024 julkaistussa Eeva-lehdessä): ”Minulla on aina ollut lapsenusko, että selviydyn ja pärjään. Ehkä sen takia olen myös selviytynyt eteen tulleista haasteista. Ajattelen aina, että tapahtui mitä vain, auringolla on tapana nousta joka päivä.”

 

Nana Salin, Pekan kollega ja ystävä.

 

Pekka Mattila in Memoriam -nimikkolahjoitus

 

Pekka Mattilan ystävät ovat halunneet kunnioittaa Pekan muistoa tekemällä merkittävän Nimikkolahjoituksen Kauppakorkeakoulun pääomittavaan lahjoitusrahastoon. Nimikkolahjoituksen nimi on ”Pekka Mattila in Memoriam”. Nimikkolahjoitukseen on myös muiden mahdollista osallistua haluamallaan summalla alla olevan linkin kautta.  

 

Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki on päättänyt 23.1.2025 perustaa Pekka Mattilan muistoksi ”Pekka Mattila Excellence Scholarships” -stipendipalkinnon. Stipendit jaetaan koulun pääomittavasta lahjoitusrahastosta erityisen ansioituneille Kauppakorkeakouluun valituille lukuvuosimaksuvelvollisille opiskelijoille. Stipendejä jaetaan vuosittain vuoden 2026 alusta lähtien. 

 

”Koulumme rooli kansainvälisesti merkittävänä kouluttajana oli lähellä Pekan sydäntä. Näiden stipendien avulla edistämme paitsi koululle, myös yhteiskunnallemme tärkeää kansainvälisyyttä. Stipendien ja niiden saajien kautta Pekan nimi jää hänen monien saavutustensa lisäksi elämään hienolla tavalla myös koulumme arjessa.”

 

”Pekka Mattila in Memoriam” -nimikkolahjoitukseen tehdyt lahjoitukset tulevat omalta osaltaan tukemaan näiden stipendien jakamista. 

 

Tee lahjoitus Pekka Mattila in Memoriam -nimikkolahjoitukseen

 

 



"Ajattelen aina, että tapahtui mitä vain, auringolla on tapana nousta joka päivä.


Pekka Mattila

 


8 views

Recent Posts

See All
bottom of page